Voinko minä muuttua?

changeispossible

Työssäni, kuten myös omassa elämässäni, kohtaan päivittäin asioita, joiden koen olevan haastavia. Asiakkaani, ystäväni, minä itse – kaikki me huomaamme elämässämme, ja kyllä, itsessämme, ominaisuuksia, jotka ovat mielestämme jollain tasolla negatiivisia.

Kipua hartioissa. Kipua kävellessä. Kipua selässä. Uupumista työssä. Väärästä kohtaa kiristäviä vaatteita. Asioita, jotka vaivaavat, koska ovat jääneet tekemättä kiireen, väsymyksen, yksinkertaisesti saamattomuuden takia.

Turhia herkkuostoksia, makean tai rasvaisen roskaruoan ahmimista, syyllisyyttä ja itseinhoa herkuttelun jälkeen. Hoitamattomia ihmissuhteita, tärkeimpänä suhde omaan itseensä. “Huomenna”.

Katsomme niitä “muita ihmisiä”, jotka näyttäisivät olevan terveitä ja jaksavan tehdä reippaasti asioita. He tarttuvat toimeen, käyvät treenaamassa, syövät oikein, menestyvät elämässä. Tunnemme kateutta, olemme jopa vihaisia – joko itsellemme tai heille, jotka näyttävät olevan kaikkea sitä, mitä me emme ole, tanssahtelevan onnistumisesta toiseen vaivatta.

Ei ole superihmisiä!

Se mikä unohtuu hyvin helposti, on se, että emme tiedä, mistä tilanteesta he ovat lähteneet ja mitä tehneet tämänpäiväisen olemuksensa ja jaksamisensa eteen.

Minua itseäni pidetään usein ihailtavan hyväkuntoisena, lihaksikkaana, vahvana, terveenä, supersuoriutujana, jopa roolimallina, mikä kuuluukin työhöni. Asiakkaat katsovat, kun näytän liikkeitä ja teen asioita, jotka saan näyttämään helpoilta, mutta ovat kuitenkin heille vaikeita, ja kokevat epäonnistumisen tunteita.

Minä muistan sen päivän, kun yläasteen välitunnilla halusin kuulua joukkoon ja istahdin alas maahan syksyisen päivän aurinkoon muiden luokkatoverieni kanssa, ja kellon soidessa välitunnin loppumisen merkiksi en päässytkään ylös, kuten muut. Olin kertakaikkiaan liian lihava, liian huonokuntoinen, liian kykenemätön.

Sen hetken ja tämän päivän välille on mahtunut tuhansia ja tuhansia tunteja, joina olen taistellut lapsena oppimiani tapoja, kuten ahdistukseen, iloon, suruun, tylsyyteen, tekemisen puutteeseen, tekemättä jättämiseen, juhlaan ja arkeen syömistä vastaan. Tuhansia tunteja, joina olen tuntenut itseni liian lihavaksi, liian tyhmäksi, liian huonoksi, liian erilaiseksi, liian kankeaksi ja liian heikoksi liikkumaan. Liikkumaan, kuten ihmiskeho on tarkoitettu.

Satoja tunteja, joina olen uimahallin suljetussa wc-kopissa yrittänyt pukea makkaralle kiertynyttä uimapukua ylleni, etteivät muut näkisi, kuinka vaikeaa se minulle on, kuinka lihava ja kömpelö olen.

Mutta me pystymme muuttumaan!

Ihminen on poikkeuksellinen laji. Ihmisen kyky adaptoitua, eli sulautua kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin, on kertakaikkiaan ällistyttävä.

Me kestämme kuumaa, kylmää, sadetta, kuivuutta, nälkää ja janoa lähes loputtomasti. Olemme kykeneviä oppimaan uusia reittejä muutettuamme paikkakunnalta, jopa maasta toiseen. Pärjäämme kuun kamaralla riittävillä välineillä varustettuna. Ilmassa. Vedessä. Maan alla.

Miksi emme  siis pärjäisi uudessa paremmassa arjessa? Kyky oppia on rajaton. Ne, mitkä meitä kahlitsevat, ovat vain omat asenteemme ja tapamme. Kyllä, tapamme.

Tupakointihan on vahva tapa, myös savuttomat ihmiset tietävät sen. En kuitenkaan ole koskaan kuullut tupakoitsijasta, joka olisi ensimmäistä savukettaan salaa koulun nurkalla polttaessaan nauttinut siitä, ja päättänyt, että tämä ihana savuttelu on nyt se juttu, jota hän tekee koko elämänsä vaihtaen ihmissuhteensa, terveytensä, yöunensa ja rahansa siihen, kunhan vaan saa aina ja ikuisesti polttaa. Ei. Ensin yskitään, köhitään, kärsitään, kunnes lopulta, lopulta, siitä tulee tapa, josta on miltei mahdotonta luopua.

Esimerkki on ehkä kärjistetty, mutta mielestäni osuva. Aluksi, kyllä. Liikunta sattuu. Liikunta väsyttää. Liikunta turhauttaa. Uudenlainen ruoka ei maistu. Pitäisi lähteä harjoittelemaan, tehdä jotain, mitä ei osaa, astua epämukavuusalueelle. Ihminen on vahvasti muutosvastarintainen, mutta oppii. Ihminen oppii. Niin terveellisiä kuin epäterveellisiäkin tapoja. Kynnyskysymykseksi jää usein, tai varmastikin aina se, mistä pitää luopua ja mitä menettää, jos muuttuu.

Sinulla on valta päättää!

Sen sijaan tulisi miettiä, mitä saa, mitä saavuttaa, kun muuttuu. Kun!

Ihminen ja elämä on jatkuvassa muutostilassa, meidän jokaisen vallassa on päättää, mihin suuntaan muutos tapahtuu. Haluatko jatkaa muutosta entistä väsyneemmäksi, entistä kehnoryhtisemmäksi, entistä kivuliaammaksi, entistä sairaammaksi,  entistä voimattomammaksi, entistä ylipainoisemmaksi, entistä epävarmemmaksi, entistä pelokkaammaksi?

Vai muuttua siihen suuntaan, millainen toivoisit olevasi.

Muutos on väistämätön, se tapahtuu joka tapauksessa. Ei ole olemassa esteitä, on vain haasteita ja rajoitteita. Meidän tulee olla kiitollisia siitä mitä meillä on, jos omaat jalan, kaksi jalkaa, käden, kaksi kättä, kykenet ajamaan autoa, istumaan bussissa, istumaan tv:n ääressä-sinä pystyt liikkumaan. Jos olet lukenut kirjoitustani tähän saakka, sinä pystyt ajattelemaan ja päättämään mitä teet.

Muut ihmiset, ulkopuolellasi tapahtuvat sattumukset, elintarviketeollisuuden markkinointitavat ja tuotekehittely – eivät ne ole sinun ominaisuuksiasi. Kun käännät haasteet voimaksi, voimavarasi ovat rajattomat ja jokaisella päivällä on merkitystä. Suunnan päätät sinä itse.

Muutos alkaa haasteidensa tunnustamisesta ja niiden kohtaamisesta, ja minulla on suuri kunnia päivittäin auttaa ihmisiä tässä, sillä tietotaidolla ja kokemuksella mitä olen itselleni hankkinut. Uskon faktoihin – me kaikki olemme erilaisia, meillä on jokaisella omat kokemuksemme ja juuri siksi, meidän haasteemme ovat erilaisia vaikkakin niin samanlaisia. Kohdella itseämme, kuten kohtelemme niitä, jotka ovat meille kaikkein tärkeimpiä.

Sinä voit muuttua. Koska sinä voit.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *