Onnistujan itseluottamus

jaananblogiNäin kesän kynnyksellä haluaisin puhua itseluottamuksesta ja siitä, miten sitä on mahdollista harjoittaa.

Jokainen meistä joutuu joskus tilanteisiin, jotka edellyttävät tietynlaista rohkeutta. Niitä löytyy ihan jokapäiväisestä elämästä: työhaastattelu, uuden ihmisen tapaaminen, muutto uuteen kaupunkiin tai vaikkapa painojen lisääminen tankoon salilla. Perusasioita, joissa kuitenkin pitäisi olla itsevarma parhaan tuloksen saamiseksi. Itseluottamus on harjoitettava ominaisuus; sitä on kuin onkin mahdollista opetella. Se vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta palkitsee Sinut myöhemmin, usko pois!

TUTUSTU ITSEESI

Tämä kohta saattaa olla se kaikista vaikein ja työläin, mutta samalla tämä auttaa Sinua monissa tilanteissa eteenpäin. Esitä itsellesi kysymyksiä: missä tilanteessa osaan olla rento? Olenko huumorintajuinen? Kuvittele vaikka itsesi johonkin haastavaan tilanteeseen, ja mieti, miten selviäisit siitä. Ole rohkea! Kun tiedät omat vahvuutesi ja heikkoutesi osaat ennakoida, miten käyttäydyt tietynlaisissa tilanteissa. Uutta työpaikkaa hakiessa osaat ehkä luetella suoraan muutamia ominaisuuksia, jotka ovat tarpeellisia kyseisessä työssä. Samoin osaat ehkä helpommin löytää kehityskohtasi: mitä ominaisuutta itsessäsi voisit kehittää?
Tämä palkitsee myös muulla tavoin: ihminen, joka tuntee itsensä, on useimmiten myös sinut itsensä kanssa. Kun tuntee itsensä, on helpompi olla myös muiden ihmisten kanssa, koska itsensä kanssa viihtyvä ihminen yleensä säteilee ympärilleen hyvälaatuista, positiivista varmuutta ja energiaa.

 

HYÖDYNNÄ AIKAISEMPIA KOKEMUKSIASI

Muistele aikaisempia tilanteita, jolloin olet ollut tiukan paikan edessä tai jännittänyt jotakin. Miten selvisit tilanteesta silloin? Mitä silloin ajattelit? Mieleesi tulee varmasti niin positiivisia asioita kuin myös hetkiä, jotka eivät menneet ehkä ihan toivomallasi tavalla. Mitä ehkä opit itsestäsi silloin?

Ja lopulta: mikä olisi pahinta, mitä tilanteessa voisi tapahtua? Työhaastattelussa saatat menettää kiinnostavan työpaikan. Salilla rauta ei ehkä nousekaan isommalla painolla. Treffeillä kerrotkin huonon vitsin.
Kun maltat pienen hetken miettiä, mitä asioista mahdollisesti seuraa, uusi tilanne ei jännitä ihan yhtä paljon. Etkö usko? Kokeile ja ylläty!

 

MUUTKIN OVAT JOSKUS ONNISTUNEET- SINÄKIN OSAAT!

Muista, että jokainen on uuden ja jännittävän tilanteen edessä, jossa on vain pakko luottaa itseensä ja omaan osaamiseensa. Jokainen onnistuja on joskus myös epäonnistunut- mutta he eivät olisi edes epäonnistuneet, jos he eivät olisi uskaltaneet yrittää! He ovat useimmiten myös oppineet pieleen menneistä kokemuksistaan. Tämä taas lisää itsetuntemusta ja itsetuntemus lisää ennen pitkää myös itseluottamusta. Kulje rohkeasti unelmiasi kohti! Vaatii itseluottamusta sekä onnistua että hävitä. Siksi jokainen yritys ja uusi tilanne on upea tilaisuus oppia lisää itsestään. Ainoa, jossa voit epäonnistua on se, että et uskalla yritää!

 

Oikein ihanaa ja aurinkoista alkukesää! <3 : Jaana
Jos haluat löytää itseluottamusta omiin kykyihisi kanssani, ota yhteyttä:
jaana@hyvinvointistudiolupaus.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *