Erkaantuneet vatsalihakset ja treeni – Kirurgin veitsen sijaan jumppaa

diastasisrectiOlen turkulainen 31-vuotias yhden lapsen äiti. En ole aina ollut urheilullinen, mutta n. 5 vuoden ajan liikunta kuntosaliharjoittelun muodossa on ollut aktiivisena mukana elämässäni. Raskausajan kaksi ekaa kolmannesta pystyin tekemään kevennettyä treeniä ja odotusaika sujuikin hyvin lukuunottamatta viimeisen kolmanneksen aikaisia selkävaivoja ja puutumisen tunnetta ylävatsalla. Raskausaikana keskityin keräämään kauheasti infoa itse synnytyksestä, ja tietysti hankittiin vauvalle kaikki tarvittava. Siinä hetkessä ei tullut sen enempää keskityttyä raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen, koska suhtautumiseni siihen oli turhankin lunki. Mähän olen suht hyvässä kunnossa niin enköhän mä palaudu aika hyvin. Erkaantuma, lantionpohjalihastreeni, pissavaivat, ulostamisvaivat, kaikilla oli kyllä peloteltu ja olin niistä lukenutkin pintapuolisesti, mutta ajatuksissani oli silti vahva luotto omaan kehoon. Synnytyksen jälkeen alkoi pikkuhiljaa selviämään, että se n. 1,1 metrin vyötärönympärys tässä pienessä varressa on voinu saada melkosta damagea aikaan. Ja vitsit, että mä rakastin sitä mun pallomahaa! Kannoin sitä ylpeydellä ja muistan, kun alkuraskaudesta tuskastelin vatsani pienuutta ja näytin ainoastaan hankkineeni lisäkiloja jonkin verran. Raskausvatsa oli siis tervetullut.

 

Erkaantuneet vatsalihakset ja napatyrä

Synnytin lokakuussa 2016, ja jälkitarkastus oli joulukuun alussa. Olin odottanut, että siellä tsekattaisiin kokonaisvaltaisesti äidin keho ja mahdolliset vauriot. Pelkän pikaisen sisätutkimuksen jälkeen tuli normaalin merkinnät paperiin ja se olikin siinä. Tiedustelin lääkäriltä miten kauan olisi fiksua odottaa ennen treenien pariin palaamista, kun hän nyt on nähnyt missä reilassa tässä ollaan. Vastaus oli, että sillon kun susta tuntuu siltä. Lääkäri ei maininnut mulle vatsalihasten erkaantumasta mitään enkä ymmärrä yhtään miksi siitä ei neuvolassa puhuta, koska kaikilla sitä on. Toisilla se on pieni ja palautuu hyvinkin nopeasti, toisilla se voi jäädä vaivaamaan jopa vuosiksi heidän välttämättä tajuamatta itse mistä oikeen onkaan kyse. Silloin musta ei tuntunut vielä siltä, että lähtisin treenaamaan ja siinä hetkessä vahvistui aikaisempi päätökseni siitä, että haluan käydä tarkistuttamassa tilanteen lantionpohjaan ja vatsalihasten erkaantumaan erikoistuneella fysioterapeutilla. Varasinkin ajan joulukuun loppuun. Erkaantuma oli aika iso, ylhäältä alas asti 7 cm. Olin asiaa osannut aavistella, kun oman kropan kannattelu oli aika olematonta ja sisuskalut valahtivat puolelta toiselle yöllä kylkeä kääntäessäni. No, ei auttanut kuin ajatella, että nyt se on tsekattu ja lähden ammattilaisen avustuksella kuromaan sitä kiinni.

Ennen synnytystä lääkäri oli ultratessa arvellut, että mulla olisi napatyrä. Pikkuhiljaa synnytyksen jälkeen vatsan pienetessä huomasin navan yläpuolella pienen ulkonevan palleron, joka oli vaihtelevasti kipeä. Sain julkiselta lähetteen vatsanpeitteiden ultraan ja tutkimus tehtiin maaliskuussa 2017. Siellä todettiin samainen, mitoiltaan pieni napatyrä, ja ultraava lääkäri kehoitti vaatimaan leikkausta, jos se yhtään vaivaisi. Vaivasi se epämääräisellä ja vaihtelevalla kivulla, mutta huomattavasti enemmän se vaivasi mun mielessä. Siellähän se on mahdollisesti estämässä vatsalihasten palautumista. Kävin kirurgin konsultaatiossa, ja hänen mielipiteensä oli se, että olisi hyvä antaa vatsalihasten hieman enemmän palautua ennen leikkausta ja jos tyrä ei minua vaivaisi niin paljon, olisi leikkausta hyvä lykätä. No, ei se niin häiritsevä ollut ja en halua itseäni väkisin veitsen alle puskea, jos ei ollut vielä sen aika. Tunnollisesti koko kevään tein fysioterapeuttini antamia syvää poikittaista vatsalihasta aktivoivia harjoitteita ja olin salilta pois. Fyssarini kehoituksesta päädyin tähän ratkaisuun, koska hyvin monet treeniliikkeet loisivat kuitenkin vatsaonteloon painetta ja paine vaikuttaisi erkaantumaan negatiivisesti. Kuulosti järkeenkäyvältä.

 

Juoksu synnytyksen jälkeen

Tuli kesä, ja tunsin edistystä tapahtuneen ja olin siitä enemmän kuin iloinen. Pystyin kuitenkin jo seisomaan bussissa vaunujen kanssa ilman, että tunsin olevani huojuva torni, ja astianpesukoneen aukaisu onnistui ilman, että keskivartalo totaalisesti sortui. Tässä vaiheessa fyssarini sanoi, että voisin kokeilla juoksemista ja hänkin oli varmasti aistinut innokkuuteni päästä liikkumaan pitkin kevättä. Lähdin varovasti kokeilemaan juoksua miestäni peesatessa ja näin miten innoissaan hänkin oli mun puolesta. Juoksu tuntui hyvältä ja kuulostelin kroppaa tarkasti joka kerralla. Parin viikon jälkeen tuli kuitenkin tunne, että ei hemmetti se olo ja pito mitä olin keskivartalooni saavuttanut tähän mennessä, alkoi vähitellen heiketä. Olin oman innostukseni ja fyssarin neuvojen pohjalta taas melkein lähtöruudussa. Tunsin suurta pettymystä, kun olin luottanut ammattilaisen arvioon tilanteestani, tästä aiheesta vain pähkinän verran itse tietävänä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Selvästikään fysioterapeutin neuvomat jumpat eivät olleet vahvistaneet keskivartaloani riittävästi ja aikaa oli mennyt synnytyksestä jo kohta vuosi. Elokuussa mun kärsivällisyys tähän projektiin loppui ja koin kevään mittaan mini breakdownien sijasta totaalisen romahtamisen. Kehoni oli aivan rikki ja pelottavia kysymysmerkkejä oli monta: Pystynkö enää koskaan elämään normaalisti toimivana ihmisenä, saati sitten treenaamaan? Onko mun keho näin surkeasti palautuvaa sorttia? Joudunko sietämään ja hyväksymään nämä vaivat osaksi elämää? Meidän poika oli alkanut kesän lopulla konttaamaan enkä pystynyt hallitsemaan mun kehoa konttausasennossa, koska vatsalihasten tuki oli olematon. Suolisto roikkui suoraan vatsanahkaa vasten, kun ennen vatsalihakset ovat olleet panssarina siinä edessä estämässä tuon efektin. Tämä jos mikä raastoi mun sydäntä, kun en pystynyt rajoituksetta leikkimään mun pojan kanssa. Ei ole vähissä määrinkään normaalia, jos vähän yli 30-vuotiaana on kykenemätön konttaamaan.

 

Erkaantuneet vatsalihakset ja leikkaus

Laitoin parille vatsalihasten erkaantumaan erikoistuneelle taholle sähköpostia ja kerroin tilanteeni. Olin molemmat bongannut sosiaalisesta mediasta ja lukenut onnistumistarinoita heidän asiakkaistaan. Ainoa miinus oli, että molemmat sijaitsivat Helsingissä. Se oli kuitenkin pientä tähän kaikkeen verrattuna. Tämän lisäksi sain tuen mun mieheltä ja äidiltä käydä plastiikkakirurgin vastaanotolla keskustelemassa tilanteestani, ja jos ainoa vaihtoehto olisi korjata keskivartaloni leikkauksella niin sitten päädytään siihen. Se jännitti, ja samalla myös sulkeutuisi ovi toisen lapsen hankintaan. Sama kun heittäisi tuhansia euroja taivaan tuuliin, jos operaation jälkeen tulisi uudelleen raskaaksi.

Olin lukenut kyseisestä plastiikkakirurgista pelkkää hyvää ja varmasti hänen leikkausjälkensä onkin priimaa, mutta se miten hän kohteli minua ihmisenä siellä vastaanotolla oli jotain ihmisarvoa alentavaa. Vatsanahkaani revittiin alaspäin peilin edessä ja samassa sain kuulla miten hirveältä näytän. Hän kokeili erkaantumaa myös painamalla nyrkin turhin kovin ottein lähes selkärankaani asti. Kyllä, selkärankaan asti, koska suolistoni siellä näppäränä värkkinä muilahti alta pois ja vatsalihakset olivat jossain vatsan reunamilla. Tämän kaiken voi myös varmasti tehdä hellävaraisemmin ja asiakkaan fiilistä kuunnellen.

Kyselin paljon leikkauksesta ja siitä palautumisesta enkä saanut kaikkiin kysymyksiini perusteltuja vastauksia. Lasten hokema miksi on varmasti runsaudessaan uuvuttavaa, mutta jos en saa ammattilaiselta perusteltuja vastauksia hänen työstään ja olen harkitsemassa niinkin isoa asiaa kuin leikkaus, niin hälytyskellot soivat ja pahemman kerran. Sain hinta-arvion käteen, ja kirurgi sanoi, että sinun vatsaasi ei pysty millään muulla tavalla korjaamaan. En oikein osaa nimetä sitä mielentilaa, jolla lähdin vastaanotolta. En tiennyt oisko pitänyt itkeä vai nauraa, joten molemmat sai tulla. Sen kuitenkin tiesin heti, että tämä vaihtoehto ei ole mua varten. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta kipeästi toivoin jonkun muun keinon löytyvän. Kotiin päästyäni huomasin saapuneen sähköpostin, jossa joku vihdoin sanoi mulle, että hänellä taitaa olla keino saada mut kuntoon. Halleluja! Edessä oli taas luotto uuteen tahoon tässä asiassa ja matkaamista Helsinkiin kerran viikossa. Ollaan sen verran onnekkaita, että mummo asuu samassa kaupungissa, joten tuo reissaaminen mahdollistui.

 

Vatsalihasten erkaantuman kuntoutus

Päädyin siis Sara Nevalaisen pakeille ja alusta lähtien kävi selväksi, että nyt lähdetään aivan toisesta näkökulmasta tekemään tätä kuntoutusta ja alussa hieman säikähdinkin, kun ryhdyttiin hakemaan vatsalihasten luonnollista liikerataa. Mullehan oli koko aika tähän asti toitotettu, että sellaista nyt ei missään nimessä saa ainakaan tehdä. Sara teetti mulle alussa myös kuntotestin, josta paljastui miten tueton keskivartalo tosiaan vaikutti liikeratoihin. Ison vatsan seurauksena yhteys mun suoriin vatsalihaksiin oli suorastaan kadonnut. Huhuu… eikä minkään näköstä vastausta. Ajattelin, että mulla ei oo tässä nyt enää niin kauheesti menetettävää, joten kokeilen ja uskon tähän. Ensimmäinen viikko kului kyyneleitä nieleskellessä ja liikkeitä opetellessa, mutta siinä samalla keskivartalo alkoi tuntua erilaiselta, positiivisessa mielessä. Ihan ku siellä olisi jotain heränny. Tuosta eteenpäin olo alkoi parantua ja tunto vatsalihaksiin pikkuhiljaa palata. Ensimmäisen kuukauden jälkeen ei myöskään ollut enää estettä lähteä salille, kun mulla oli tarkat ohjeet ohjattuihin liikkeisiin ja tiesin miten otan keskivartalon huomioon joka käänteessä. Keskivartalo alkoi vahvistua ja joka tapaamisen jälkeen keho pystyi vaativampiin liikkeisiin. Sellaisiin, mistä olin ajatellut, että ehkä sitten joskus. Mieli olikin välillä vaikea pitää fyysisen kehityksen mukana, koska pelko ja epäluulo olivat vahvasti läsnä. Mitä jos saavutettu edistys kuitenkin taas luisuu pois? Sara videoi monet kerrat mua tehdessäni liikkeitä ja videoilta itse näin, että en saa mitään harmia itselleni tehtyä ja että mä pystyn. Mä todellakin pystyn!

Valmennus Saran kanssa tuli päätökseen juuri ennen joulua, ja saimme koko matkalta n. 6 cm auki olevan erkaantuman nipistettyä niin pieneksi, että sinne ei enää sormetkaan kunnolla mahdu. Ja miten paljon onkaan vatsalta hävinnyt löysää ihoa samalla kun erkaantuma on pienentynyt! Napatyrä tuntuu aiempaa pienemmältä eikä se ole koko valmennuksen aikana vaivannut. Vatsani palautuminen vaati jokapäiväistä työtä enkä ole varmaan koskaan hikoillut niin paljon, mutta sen kaiken teki mielellään saavuttaakseen ehjän kehon. Oon ihan älyttömän kiitollinen sulle Sara! Kiitos, kun osasit niin juurta jaksaen selittää mulle miten liikkeet tehdään ja opettaa uuden tavan treenata ja vielä terapoit mua siinä sivussa. Kuului kuulemma hintaan. Mahtavaa huomata, että tämä todellakin oli mahdollista ja kuinka keskivartaloni on varmaan vahvempi kuin aikana ennen raskautta. Kaikki mainitsemani oireet, joita erkaantuma aiheutti, ovat poissa ja konttaaminen ei oo koskaan tuntunu näin hyvältä! Saran opeilla on hyvä jatkaa ja luulen, että joku päivä sitä olematontakaan erkaantumaa ei enää ole. Olen saanut normaalin toimintakyvyn kroppaan takaisin enkä joudu luopumaan omasta, luonnollisesti tavastani elää ja olla. Se oli aika hyvä joululahja itselleni vuodelle 2017. Muistakaa äidit, että maailmaan saatettujen ihmeiden jälkeen me ansaitaan toimiva keho eikä sitä tarvitse millään tasolla hävetä. Oli kyseessä mikä tahansa vaiva.

 

Marjo

 

  2 comments for “Erkaantuneet vatsalihakset ja treeni – Kirurgin veitsen sijaan jumppaa

  1. Johanna
    January 5, 2018 at 16:45

    Hyvä ja mielenkiintoinen juttu! Olisi ollut kiva nähdä ennen ja jälkeen -kuvat. 🙂

  2. Susa
    January 6, 2018 at 10:55

    Kiitos, että jaoit tämän tarinasi.
    Itselläni on ollut 6 sentin erkauma ja ehkä se on tässä 9 vuoden aikana vähän pienentynyt, mutta ei näkyvästi siis edelleen vatsa näyttää epämuodostuneelta pallolta ja osa nahasta roikkuu sekä selkäkivut ovat joka päiväistä.
    Jäin tuossa miettimään, että monta kertaa kävit Saran luona ja mitä se maksoi?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *