Älä sekoile. Läsnää!

unnamed

Inhoan sanaa mindfulness. En osaa ikinä kirjoittaa sitä oikein. Joko laitan liikaa älliä tai liian vähän ässiä. Jos älliä tulee liikaa, sana kääntyy itseään vastaan. Siitä tulee mindFULLness. Tarkoitushan on, että mindfulnessilla pyritään enemmänkin tyhjentämään, ei täyttämään mieltä. Niinpä etsin mindfulnessille suomenkielisen vastineen: läsnäys.
Läsnäys on mindfulnessin karvalakki- ja villasukkaversio. Se on sen sauna- ja sieniretkiversio. Se on sen murtomaahiihtoversio. Se on sitä tietoista läsnäoloa, jonka vallassa Jussi kuokki suota ja Paavon vaimo leipoi leipään puolet petäjäistä. No, ehkä nämä eivät olleet hyviä esimerkkejä. Läsnäys löytyy varmaankin paremmin esimerkiksi Aleksis Kiven runosta Kesäyö:

Siinä kauvan seisoin
 äänetönnä äänettämäs yössä;
vasten valkeet
rankaa nojaten mä viivyin
tyynehenä kuin tää yö, tää niittu.
Hengitystä povestani en mä kuullut,
kuullut en mä lehden liikahdusta
koivus
mutta usein, täällä vallitessa rauhan
rinnassam ja kaikkialla
ympärilläm,
rauhan syvän niinkuin haudan kammiossa,
kuni ehtis
soma kuiskaavainen ääni
meille hiljaisuuden kaaoksesta.

Läsnäys on soma kuiskaavainen ääni hiljaisuuden kaaoksessa. Kaikki suomalaiset tunnistavat raukean sulautumisen saunankiukaasta nousevaan vesihöyryyn, sen tunteen, kun keho tuntuu liian raskaalta, jotta sitä jaksaisi liikuttaa eikä päässä ole yhtään ajatusta. Se juuri on läsnäystä. Läsnäystä on myös hiihtolenkin jälkeinen hikinen uupumus ja jouluaaton iltapäivän sinisyys. Läsnäys on kiireettömyyttä. Suomalainen perinteinen elämänmeno oli täynnä
läsnäystä mutta nyt on toinen aika. Läsnäämisestä on tullut niin vierasta, että siihen haetaan oppia Intiasta, jossa ryhdyttiin aikoinaan läsnäämään varmaankin siksi, että siellä ei ole hiljaisuuden vaan metelin kaaosta. Ei liene sattumaa, että meditointitekniikoita on kehitetty kunnianhimoisimmin siellä, missä hiljaisuutta on vaikeinta löytää.

Läsnäystä oppii nollaamalla. Nollaaminen on minun termini meditaatiolle, joka on toinen hankala sana. Mielestäni meditoiminen on nimenomaan nollaamista, palaamista siihen nollatilaan, jossa aloitimme elämäntaipaleemme, äitiemme vatsassa, lämpimässä vedessä, hiljaisuudessa. Turvassa. Sinne me sitten kaipaamme koko elämämme takaisin.

Mutta koska emme enää pääse takaisin sinne, mistä tulimme, ovat nollaaminen ja läsnääminen seuraavaksi parhaita vaihtoehtoja. Ne ovat siitäkin käteviä, että ne opittuaan voi aina kuulla soman kuiskaavaisuuden äänen, oli sitten millaisessa kaaoksessa tahansa.

– Kati

Kati Reijonen on muotoilutohtori ja -kouluttaja, meditaatio-ohjaaja ja kirjailija sekä maailman
inhimillisimmän muotoiluajattelun oppimisympäristön Arctic Design Schoolin perustajajäsen. Hän
on myös täyspäiväinen ihmettelijä. Hänen seuraava kirjansa Iso Ajatus. Pitäisikö Jumalalle antaa
vielä mahdollisuus ilmestyy huhtikuussa 2018 Atenan kustantamana.

Kati tulee maaliskuussa Lupaukseen kertomaan lisää läsnäyksestä ja nollaamisesta ja miten niitä
opitaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *