Suurimmat oivallukset elämänmuutoksestani – mikä auttoi pudottamaan 18 kiloa?

IMG_8543

 

1,5 vuotta sitten aloittamastani elämänmuutoksesta tuli arkipäivää ja rutiinia. Kerron, mitkä ovat olleet merkittäviä oivalluksia tämän matkan varrella.

 

1 Ihminen on tottunut olemaan, kuten on

Siihen tympeään, väsähtäneeseen, alakuloiseen ja tunkkaiseen oloon tottuu ja turtuu. Sitä kuvittelee sen olevan se olo, joka ihmisellä nyt sattuu elämässään olemaan. Sitä ei välttämättä edes ymmärrä kyseenalaistaa, koska se tuntuu niin normaalilta ja tavalliselta. Kun sitten muuttaa ruokailutapojaan, syö säännöllisesti, syö terveellisemmin, jättää vähemmälle vaalean vehnän ja sokerin sekä lisää ruokailuihinsa enemmän värejä eli kasviksia, hedelmiä ja marjoja eikä enää vedä itseään työpaikkalounaalla nopeiden hiilarien synnyttämään koomaan, avautuu ihan uusi maailma.

Kun siihen vielä yhdistää monipuolisen liikunnan, runsaan hyötyliikunnan ja kehonhuollon, sitä alkaa tajuta sen, ettei edes niillä pudotetuilla kiloilla ole merkitystä, vaan sillä ololla, joka on energinen, innostunut, iloinen ja jaksava. Se entinen lössähtänyt fiilis muuttuu vahvaksi ja voimakkaaksi.

 

2 Itselle sopivan ruokavalion löytäminen on kokeilua

Kun muutin ruokailutapojani, painoin parhaimmillaan 85 kiloa (olen 173 cm pitkä). Aloin syödä säännöllisesti ja panostin lounaaseen. Pyrin siihen, että lähes joka aterialla oli kunnollisia proteiininlähteitä. Vuosi sitten keväällä söin useimmiten kuusi kertaa päivässä: aamupalan, välipalan, lounaan, välipalan, ruoan, iltapalan.

Puolen vuoden kuluttua päivän ensimmäinen välipala alkoi tippua pois ja lopulta iltaruoka ja iltapala ovat vaihdelleet ruokailuissani eli syön tällä hetkellä 4 kertaa vuorokaudessa ja olen huomannut sen riittävän itselleni. Miten tämä sopiva rytmi on sitten löytynyt? No kokeilemalla ja kuuntelemalla itseäni ja vatsaani.

Nykyään syön hyvin rutiininomaisesti ja suosin samoja ruoka-aineita. Teen sen siksi, että olen löytänyt ne ruoka-aineet, jotka itselleni sopivat, saavat minut voimaan hyvin, pitävät minut kylläisenä ja sisältävät riittävästi kaikkia tarvittavia ravintoaineita.

Aamuisin syön rahkan, johon usein sekoitan pari hedelmää, kuten appelsiinin ja omenan sekä pähkinöitä. Viime aikoina olen syönyt töissä ennen kotiin lähtöä välipalaksi pari kanamunaa ja hedelmän tai sitten kaksi ruis- tai kauraleipää päällisillä. Jos syön lounaaksi runsaan salaatin (siis ihan oikeasti runsaan, jossa on vähintään kahta proteiinia sisältävää pääraaka-ainetta) saatan  illalla syödä jotain lämmintä ruokaa. Jos taas syön lounaaksi lämpimän ruoan, saatan illalla syödä vain iltapalan: esimerkiksi smoothien ja/tai leivän kananmunalla.

Omanlainen ruokarytmi löytyy kokeilemalla kuin myös ne ruoka-aineet, jotka itselle sopivat. Arvostan myös ruokailun helppoutta enkä jaksa kovin pitkään valmistella esimerkiksi aamupalaa. Rahkapurkki, appelsiini ja omena kulkevat laukussa mukana ja pähkinöitä minulla on aina töissä työpöydälläni. Ja kun ihmisen keho muuttuu, onhan aika selvää, että se vaikuttaa myös ruokailuihin. Kun painoa putoaa, myös ruoan määrän tarve vähenee. Ei kannatakaan ajatella, että näin minä söin silloin ja nyt on syötävä myös niin, vaan mieluummin tuunata ja päivittää syömisiä tilanteen mukaan.

 

3 Itselle sopivan liikunnan löytäminen on kokeilua

Entisenä ryhmäliikunnanohjaajana (no, ohjaan vieläkin satunnaisesti, mutta lähinnä spinningiä) olin tottunut intervallitreeniin, jossa usein liikuin pitkälti vauhtikestävyyssykealueella. Vaikka 1,5 vuotta sitten olin parikymmentä kiloa painavampi, kuntoni oli ihan hyvä ja voimaa löytyi. Viime keväänä liikuin vähemmän kuin koskaan ja kävin joogassa, kerran viikkoon juoksemassa ja kerran viikkoon salilla. Salitreeni ei kuitenkaan käynnistynyt enkä saanut luitani sinne raahattua enää oikeastaan kuin pari kertaa sen jälkeen kuin lopetin treffit palkkaamani personal trainerin kanssa. Sen sijaan, että olisin pakottanut itseni salille, ihastuin juoksuun uudestaan monen vuoden tauon ja on off -juoksun jälkeen. Tajusin myös sen, että salin sijaan pystyn hyvinkin treenaamaan lihaskuntoa kotona. En ollut koskaan pitänyt itseäni kotitreenaajana, mutta kas vain, nykyään jumppaan kotona pari kertaa viikossa.

Vauhtikestävyystreenejä juoksuohjelmassani toki on, mutta noin 60-70 prosenttia treeneistäni liikun peruskestävyysalueella eli rakennan hyvää peruskuntoa ja pidän huolta myös palauttavasta treenistä sen iän ikuisen rehkimisen ja rääkin sijaan, jota totta kai sitäkin tarvitaan.

Sen haluan sanoa, että lajeja on niin paljon, että jos jokin ei tunnu omalta, älä tee sitä. Tee jotain muuta. Tärkeintä on se, että saat itsesi liikkeelle, koska paitsi että meidät on luotu liikkumaan, on treenin aikainen tai viimeistään jälkeinen endorfiinipöllähdys aina ihan yhtä ihana kokemus. Kannattaa myös katsoa, ettei aina liiku samalla tavalla: välillä liikkuu rauhassa ja kevyesti, välillä kovaa.

 

4 Tärkeintä on se, että itse on tyytyväinen

Kun ihminen tekee elämänmuutoksen, ja vielä kertoo siitä, monilla on mielipiteitä. Ja monilla saattaa olla mielipiteitä, vaikkei elämänmuutoksestaan edes kertoisi kellekään. Suurin osa mielipiteistä on kannustavia, mutta on myös se toinen puoli. Sitä kuulee, että: “syö liikaa, liian vähän, väärin tai vääriä ruoka-aineita. Sitä kuulee, että hyi yök, rahkaa, eikö muka muuta ole tai miksi syöt riisikakkuja, niissähän on ihan hirveesti hiilareita, ei ihminen tarvitse hiilareita.”

Kun sitten painoa alkaa pudota, sitä saa järkyttävän paljon ihania vitsi, oot onnistunut ja tsempannut tosi hyvin -kommentteja, mutta sitten alkaa kuulua sitäkin, että: “varo nyt, ettet kuihdu kokonaan pois. Kyllä naisessa muotoja saa olla. Onko sulla nyt ihan hallussa toi.”

Sitten kun löytää sen oman intohimon, niin sekään ei välttämättä ole hyvä: “Etkö sä nyt liiku aika paljon. Eikö vähempikin juoksu riittäisi. Mitä järkeä on juosta maratoneja? Ultrajuoksijat ne vasta hulluja onkin, älä kuule siihen lähde.”

Tähän sanon vain, että kun on itse löytänyt ne omalle itselleen, omalle mielelleen ja omalle keholleen sopivat tavat ja on tyytyväinen, niin kannattaa tehdä, kuten parhaaksi näkee. Mielipiteitä tulee muilla olemaan aina ja niitä saa kuulla, haluaa tai ei. Kun keskittyy hyvällä tavalla ja terveellä tavalla itsekkäästi itseensä, ei niistä toisten ajatuksista enää välitä. Sitä on niin varma siitä, että se miten elää, sopii itselle ja onhan sen kokeilujen ja kantapäänkin kautta havainnut.

Kun keskittyy omaan hyvinvointiin, alkaa voida hyvin. Jos keskittyy muiden tekemisiin, on se omasta hyvinvoinnista pois.

 

5 Omasta hyvinvoinnista tulee automaattista

Kun pääsee alun kärsimättömyydestä yli ja eri tavalla tekeminen alkaa tuoda uusia tuloksia, alkaa huomata sen, etteivät ne pudotetut kilot enää edes merkitse, vaan koko se muuttunut olemus, parempi jaksaminen, lisääntynyt energia, pirskahteleva ilo, myönteisyys ja parempi nukkuminen ovat paljon tärkeämpiä.

Sitä ei enää seisokaan odottamassa bussia 10 minuuttia, vaan kävelee ainakin seuraavalle pysäkille. Sitä alkaa useimmissa teoissaan automaattisesti ajattelemaan hyvinvoinnin kannalta. Itseään ei tarvitse pakottaa, kieltää, rajoittaa, vaan hyvän tekemisestä itselle on tullut rutiinia.

Ja jos sitten syö vappumunkin tai peräkkäisinä päivinä kaksi, so what. Kun kokonaisuus on hallussa, sitä ei munkki sinne tai tänne hetkauta. Ja parasta on se tunne, että jos ennen koki munkin syömisestä morkkista, nykyään ei, vaan siitä nauttii koko rahalla. Ei ole repsahduksia, on vain arkea, ja joskus siihen kuuluu pari munkkia tai vaikka pitsa.

Sen haluankin sanoa, että jos alussa ajattelee niitä kiloja ja ajatukset pyörivät laihduttamisen ympärillä, kannattaakin elämänmuutoksen motiiviksi nostaa oma hyvinvointi ja se, mitä elämäntapojen muuttaminen tuo mukanaan.

Varmasti se pudottaa niitä kilojakin, mutta niiden tarkkailu ei saisi olla sen muutoksen motiivi, vaan mieluummin noiden muiden asioiden tavoittelu, jonka bonuksena ne kilotkin katoavat. On paljon helpompi alkaa muuttaa elämäntapoja, kun vaikka keskittyy siihen, miten paremmin jaksaa esimerkiksi töissä tai kotona lasten kanssa. Kun työpäivän jälkeen ei enää tunnukaan siltä, että on ihan kaputt ja jaksaa liikauttaa itseään sohvalta korkeintaan jääkaapille, on se tunne, jota ei halua enää koskaan vaihtaa pois. Jos sen sijaan miettii, kuten kröhöm, itsekin muutoksen ihan alussa, että pitäisi saada pois 20 kiloa, se tuntuu jäätävältä määrältä!

Ja kun tarpeeksi kauan tekee, omasta hyvinvoinnista ja sen priorisoinnista arjessa vain tulee automaattista. Sitä syö hyvin, nukkuu hyvin, treenaa riittävästi ja pitää itsestään huolta, koska tietää, että silloin voi parhaiten. Eikä halua enää koskaan palata siihen tunkkaiseen, väsähtäneeseen ja vetämättömään fiilikseen.

____
Jenny Belitz-Henriksson, 40, on Vastaisku ankeudelle -blogia kirjoittava sisällöntuottaja, toimittaja ja liikunnanohjaaja, joka muutti elämäntapojaan kuuden vuoden jojottelun jälkeen. Jennyä voit seurata myös instagramissa @vastaiskuankeudelle.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *